Sulje sivuvalikko

Joros Oy

Joros Oy:llä on käytössään viisi Crippa CNC-putkentaivutusautomaattia ja päänmuovauskonetta, joista viimeisin on kuvan rivistön ensimmäiseen soluun sijoitettu täysservotoiminen 13-akselinen CA 1342 E. Crippa-osasto käsittelee tätä nykyä puolessatoista vuorossa 400 kilometriä putkea vuodessa. Eri taivutusohjelmia on yli 7 000 kpl.

Crippa mahdollistaa huippumuotoilun

”Kun mahdolliset valmistajat näkivät mallinnukset, useimmat totesivat kuin yhdestä suusta, että ei kannata, liian vaikeaa. Lopulta Punkaharjulla toimiva Joros Oy otti haasteen vastaan. Yritys on erikoistunut ruostumattomien teräsputkien taivutuksiin ja valmistaa päätyönään muun muassa veneiden kaiderakenteita, ja on siten erikoistunut taivuttamaan ruostumatonta teräsputkea.”

Ingressin teksti on lainattu Antti J.Kallion ja Kari-Otso Nevanluoman kirjasta Suomalaisten mestareiden huonekalut. Lainaus kuvaa osuvasti Joros Oy:n osaamistasoa putkenkäsittelyssä, jolla sektorilla yritys edustaa Suomen kärkikaartia. Viittauksessa esitetyn Timo Sarpanevan suunnitteleman tuolin ja pöydän valmistus osoittautui mutkikkaaksi vaativien taivutussäteiden ja ohuen seinämän vuoksi, mutta Joros Oy pystyi nämäkin haasteet Crippa CNC-putkentaivutusautomaatilla teollisesti kannattavasti toteuttamaan.

Joros on Sarpanevan suunnittelemien muotojen lisäksi saattanut usean muunkin huippumuotoilijan luomukset tuotteiksi. Tältä listalta löytyy mm. sellaiset nimet kuin Eero Aarnio, Kimmo Kaivanto, Björn Weckström, Yrjö Kukkapuro ja Kimmo Pyykkö.

– Myös pienet konehankinnat voivat luoda merkittävää kustannustehokkuuden nousua, kuten tämä Häberle avaruuskulmiin kääntyvä pyörösaha, jolla taivutettujen putkien jälkikatkaisut onnistuvat ylivertaisesti, kertoo toimitusjohtaja Toni Pesonen.

Homma putkessa

¬Joros Oy:n palveluihin kuuluvat mm. putkien CNC-taivutukset ja päänmuovaukset, huviveneiden varusteluosat, osat rakentamiseen, ajoneuvoteollisuuteen, energia-alalle, terveydenhoitoalalle, maatalouskoneisiin ja sisustukseen. Lisäksi sähkökemiallinen kiillotus, 3D-mallinnus ja -mittaus sekä kaikkien teräslaatujen hitsaus kuuluvat Joros Oy:n palveluihin.

– Erikoistuminen vain putkenkäsittelyyn on valanut meille vankan perustan markkinoilla. Esimerkiksi suomalaisten venevalmistajien putkitarpeita hallitsemme noin 80 % markkinaosuudella. Sloganimme mukaisesti meillä on homma putkessa yli 25 vuoden kokemuksella, kertoo toimitusjohtajan vastuita vuodesta 2008 yrityksessä kantanut Toni Pesonen.

12 vuotta luotettavaa Crippa CNC-tekniikkaa

Pysyminen putkiosaamisen eturintamassa vaatii Pesosen mukaan viimeisen teknologian koneet.

– Investoinnit ovat jatkumo. On turha kuvitella menestyvänsä kilpailussa vanhoilla teknologioilla. Esimerkiksi me hyppäsimme CNC-putkenkäsittelykoneisiin tuotannossamme jo 12 vuotta sitten. Tänä päivänä meillä on rivistössä jo viisi CNC-teknologialla varustettua putkentaivutus- ja päänmuovauskonetta, valaisee Pesonen.

– Ensimmäisen CNC-putkentaivutusautomaatin kyljessä luki Crippa ja niin siinä lukee edelleen, sillä kone taivuttaa edelleen tehokkaasti tuotannossa. Tämä Crippa on sittemmin saanut rinnalleen myös neljä sisarustaan ja kuudes Crippa on asennuksessa toukokuun alussa Punkaharjulla.

– Crippat eivät edusta markkinoiden edullisinta kategoriaa, mutta ne edustavat alansa huippua ja tuovat näin meille kilpailuetua monissa työvaiheissa. Lisäksi ne ovat osoittautuneet erittäin luotettaviksi. 12 vuoden aikana voidaan laskea yhden käden sormilla ne päivät, jolloin koneet ovat vian takia seisseet. Keskittyminen yhteen merkkiin tuo myös etuja työkaluhankinnoissa ja konesolujen kuormitettavuuden hallinnassa.

Robotisoidun MIG-hitsauksen roiskeettomuus varmistetaan Irmco hitsausroiskesuojalla.

40 minuutin työt kahdessa minuutissa

Viimeisin Joroksen koneinvestoinneista on vuosi sitten aikataulun mukaisesti tuotantoon saatu täysservotoiminen Crippa CA 1342 E automaattisella latauksella ja purulla. Uusin hankinta nostaa yrityksen kilpailukykyä erityisesti pitkien salkojen käsittelyssä. – Veneiden kokoluokat ovat vuosien saatossa kasvaneet 4-5 metristä aina 13 metriin saakka. Tämä tarkoittaa sitä, että myös niihin menevien kaiteiden pituudet ovat kasvaneet.

– Uudella koneella kykenemme käsittelemään putkia aina 7 metriin saakka. Esimerkiksi yhden venekaiteen osalta työaika lyheni 40 minuutista kahteen minuuttiin CA 1342 E ansiosta, kun kaide voidaan taivutella kerralla valmiiksi yhdellä koneella.

– Uusin Crippa antaa suunnittelijoillemme aivan uusia mahdollisuuksia, kun taivutuspää kääntyy 360 astetta ja jokaisen 13 akselin parametria pystyy säätämään mielensä mukaan. CA 1342 E mahdollistaa monen eri säteen käyttöä synkronoidusti keskenään. Näin pitkätkään putket eivät taivutuksissa törmää lattiapintaan. Kone on lisäksi täysin sähköisenä erittäin tarkka. Myös Crippoille ominainen toistotarkkuus on erinomainen. CA 1342 E on tällä hetkellä ehdottomasti kärkikone maailmassa, vakuuttaa Pesonen.

Tuotannon eri vaiheissa käytettävän öljyttömän Irmcon ansiosta sähkökemialliseen puhdistukseen perustuviin altaisiin ei keräänny prosessia haittaavia aineita.

”Konehankinnat ulkoistettu Vossille”

– Meillä on pitkä historia toimimisesta Vossin kanssa. He ovat toimittaneet suuren osan konekannastamme. Vuosien saatossa luottamus on saavutettu paitsi huippuluokan konetoimituksilla, myös vakuuttavilla elinkaaripalveluilla. Monilla muilla toimittajillamme on palveluiden joku osa-alue ontunut. Kokemustemme mukaan Vossi on ainoa toimija, jolla koko paketti toimii.

– Voisi kait sanoa, että olemme ulkoistaneet konehankintamme Vossille one-stop-partner -toimintamallin mukaisesti. He tuovat tiedon ajantasaisesti viimeisimmästä koneteknologiasta meille ja yhdessä mietimme parhaat ratkaisut kilpailukykymme kehittämiseen.

– Yhtenä esimerkkinä voisin mainita Irmcon öljyttömän voiteluaineen, jonka Vossi toi tuotantoomme reilu vuosi sitten. Käytämme sitä putkien sahauksessa, taivutuksessa ja päänmuovauksessa. Öljyttömyyden ansiosta tuotteet ovat prosessien jälkeen puhtaita eikä enää öljyä tipu lattioille eikä synny käryä hitsauksessa. Lisäksi Irmcon öljyttömän voiteluaineen viskositeetti kasvaa lämmönvaikutuksesta, mikä mahdollistaa korkeatasoiset taivutukset sekä työkalujen kestoikä on kasvanut oleellisesti. Lisäksi Irmcon tuotepaletista käytössämme on hitsausroiskesuoja mahdollistaa esteettisesti kauniit ja roiskeettomat hitsaussaumat. Kustannussäästöt ja laatuparannukset ovatkin olleet merkittäviä, laskee Pesonen.

JOROS OY

Perustettu: 1983
Liikevaihto: 5 M€ (budj. 2013)
Tuotantotilat: 4 000 m2
Henkilöstö: 35
Tuotteet ja asiakkaat: Putken taivutus- ja päänmuovauspalvelut, sähkökemiallinen kiillotus sekä 3D-mallinnus- ja mittauspalvelut. Tärkeimpinä tuotteina putkesta valmistettavat komponentit ja huviveneiden varusteluosat
Lisätietoja: www.joros.fi

Tuolikuva ja lähdeteos: Kari-Otso Nevaluoma ja Antti J.Kallio: Suomalaisten mestareiden huonekalut

Tutustu lisää Crippa CNC-putkentaivutusautomaatteihin

Tutustu lisää Irmco öljyttömiin voiteluteknologiohin

Katso Joros Oy:n yritysesittelyvideo, jossa Crippa koneet tositoimissa.

AVAINSANAT

PUTKENTAIVUTUS, putkentaivutin, pintakäsittely, hitsaus, CRIPPA, putkentaivutuskone, päänmuovaus, sahaus, DESIGN, ÖLJYTTÖMYYS, voitelu, HÄBERLE, IRMCO, one-stop-partner, tuurnataivutus, TUOTANNONKEHITYS, kilpailukyky

• Pöytyän Koneistuspalvelu Oy
Fermat WRF 150 ja WFT 13 CNC-avarruskoneet
• A. Reponen Oy
Hankwang levy- ja putkilaser, Thoman CNC-rullataivutuskone ja Macri CNC-putkentaivutuskone
• Ouneva Group
Omera R200R1M2S8/HS ja OPM-100 mekaaniset puristinlinjat
• Technip Offshore Finland Oy
Bomar Individual 620.460 DGANC CNC-vannesahalinja
• Sako Oy
Biglia B 1200 sorvauskeskus
• Saarijärven Säiliövalmiste Oy
Faccin HAV/S 3162 CNC-levynpyöristyskone
• Sandvik Mining and Construction Oy
Metronor langaton 3D-mittauslaite
• Metalli Järvelä Oy
Crippa CA 563 CNC-putkentaivutusautomaatti
• SBA Interior Oy
Akira-Seiki Performance V3 työstökeskus
• Bierkühl Oy
SMI Silver 3 CD putkituotantosolu
• Kalajoen Teräs Oy
Bomar Individual 620.460 DGH CNC-sahalinja
• Lankapaja Oy
Biglia B565 YS sorvauskeskus
• Kangasalan Kopal Oy
Akira-Seiki SV 1350 työstökeskus
• Japrotek Oy Ab
Faccin HAV 3154 levynpyöristykone
• KPPR-Steel Oy
Macri Provar 6-65UD CNC-putkentaivutuskone
• Raahen osaamiskeskus Oy
Baykal APHS 3100x440 CNC-särmäyskone
fatfooter top